kevyt vegaani

Kun et halua syödä eläinperäistä ruokaa, mutta et voi syödä herkkuja.

Aurinkokuivatut tomaatit ilman öljyä

Itse pulleiksi keitetyt aurinkotomaatit.

Itse pulleiksi keitetyt aurinkotomaatit.

Aurinkokuivattuja tomaatteja ei ole pakko ostaa öljyisenä purkkitavarana, vaan niitä on saatavilla ihan kuivatuotteenakin. Joskus marketeissa vihannesosastolla näkyy niitä pienen pienissä styrox- ja kelmupakkauksissa, mutta halvin tapa on ostaa niitä pussitettuina joko etnokaupoista tai irtotuotteina esimerkiksi Punnitse ja säästä -kaupoista.

Kuivat aurinkotomaatit ennen keittämistä ovat tummempia väriltään kuin keitetyt.

Kuivat aurinkotomaatit ennen keittämistä ovat tummempia väriltään kuin keitetyt.

Nämä kuivat tomaatit valmistetaan laittamalla ne veteen kiehumaan ja antaalla niiden turvota kunnolla ja pehmentyä keittokattilassaan. Sen jälkeen ne voi jäähdyttää ja laittaa purkkiin. Ne eivät silti säily samaan tapaan kuin öljyyn säilötyt tomaatit, joten arvioni mukaan ne kannattaa käyttää muutaman päivän sisällä. Mutta voi ne itsekin säilöä öljyyn. Itselläni vain niiden öljyttömyys on oleellinen pointti edullisuuden lisäksi. Aina kun jaksan, valutan öljyyn säilötyt aurinkotomaatit siivilässä välttääkseni ylenpalttista öljymäärää.

Aurinkotomaatit ovat myös aika suolasta tavaraa. Suolaa niissä käytetään niin paljon varmaankin säilyvyyden takia ja veikkaan myös, että niihin laitetaan suolaa kuivausvaiheessakin kuivausprosessinn nopeuttamiseksi. Jos aurinkotomaatit keittää oikein väljässä vedessä, liukenee niistä enemmän suolaa pois. Ehkä keitinveden voi vielä vaihtaakin ja siten liuottaa suolaa lisää.

Aurinkokuivatut tomaatit salaatissa

Salaattiin lisäämien on perustapa käyttää aurinkotomaatteja.

Kuivat aurinkotomaatit saa varmaankin käyttökelpoiseksi jos niitä vain liottaa lämpimässä vedessä tarpeeksi pitkään. Olen myös lisännyt niitä esimerkiksi bolognesekastikkeeseen saksilla leikattuina paloina ilman esikeittämistä, koska ne pehmenevät kastiketta keittäessä siinä missä muutkin kastikeainekset.

Löysin nämä kuivana myytävät aurinkotomaatit nyt uudestaan. Ennen käytin niitä enemmän niiden halvan hinnan takia. Mutta sitten tulin ostaneeksi jatkuvasti sellaisia kuivia aurinkotomaatteja, jotka maistuivat käyneelle. Sellaisille ei oikein ole mitään pelastuskeinoa, pilalla mitä pilalla. Veikkaan että sellaiset on pakattu liian kosteina vääränlaiseen pakkaukseen ja ne ovat alkaneet sitten käymään kuin kilju. Ne tunnistaa jo hajusta, joka on sellainen epämiellyttävän pistävä.

Juttu on julkaistu aiemmin 14.8.2012 blogissa reissausta ja ruokaa

2 comments on “Aurinkokuivatut tomaatit ilman öljyä

  1. Nimetön
    12.9.2013

    Kiitos tosi kivasta blogista ja mainioista resepteistä. Mä syön noita ”kuivia” aurinkokuivattuja tomaatteja (Punnitse & Säästän) ihan sellasenaankin. Taitaa olla suolanpuutetta, mutta en voi vastustaa. Muutama sellainen ja nam nam, taas suolat tasapainossa. Mun herkkua, mutta parhaimpia ne on kyllä pilkottuina esim. pastakastikkeeseen.

    • Kiitos. Ovat kyllä aika suolaista kamaa, ja vähän nahkeitakin kuivina? Kunpa minullakin olisi suolanpuutetta, niin voisin syödä suolaa ilman silmäpussien tulemista ja janoisuutta…

Jätä kommentti reissausta ja ruokaa Peruuta vastaus